Noin 300-luvulla eaa. elänyt kiinalainen filosofi Gongsun Long väitti: "Valkoinen hevonen ei ole hevonen." Ensikuulemalta tämä kuulostaa viisastelevalta sanaleikiltä, mutta kyseessä on syvällinen havainto kielen rakenteesta. Arkijärkemme olettaa, että kun liitämme adjektiivin "valkoinen" substantiiviin "hevonen", tarkennamme, emme muuta kohteen ominaisuutta. Gongsun Long osoittaa tämän virheeksi. Predikaatio eli ominaisuuden liittäminen muotoilee kohteen kokonaan uudelleen. "Valkoinen hevonen" ei ole hevonen + väri, vaan uusi käsitteellinen kokonaisuus, jolla on omat poissulkemis- ja arviointiehtonsa. Kieli rakentaa maailmaa uudelleen joka kerta, kun nimeämme jotain.
Mutta mikä tapahtuu, jos sovellamme tätä logiikkaa itsemme ymmärtämiseen? Tähän vastaa Zhuangzi kuuluisassa perhosunessaan. Hän herää unesta, jossa oli iloinen leijaileva perhonen, ja hämmentyy: "Olinko minä Zhou, joka uneksin olevansa perhonen, vai perhonen, joka nyt uneksii olevansa Zhou?"
Zhuangzin vertaus vie Gongsun Longin analyysin loogiseen äärirajaansa. Jos predikaatio muuttaa kohdettaan, niin myös identiteetti on vain väliaikainen muotoilu, ei pysyvä substanssi. Gongsun Long tarvitsi vakaan tarkkailijan, joka pystyi toteamaan eron valkoisen ja mustan hevosen välillä. Zhuangzi kuitenkin osoittaa, ettei sellaista vakaata tarkkailijaa ole. Herättyään Zhou ei palaa varmaan "alkuperäiseen minäänsä", vaan hän rekonstruoi identiteettinsä jälkikäteen, ja tämä prosessi on epävarma. Ei ole mitään ankkuria, ei transsendentaalista egoa eikä kehollista jatkumoa, joka säilyisi muuttumattomana kokemusten läpi. Muodonmuutos kulkee läpi sen, mitä pidimme itsenämme.
Tämä ajatus horjuttaa koko perinteistä käsitystä ihmisestä ja vastuusta. Kungfutse (Kongzi) korosti nimien oikaisua (zhengming): hallitsijan tulee olla hallitsija, isän isä, jotta yhteiskuntajärjestys pysyisi. Hän oletti, että nimet vastaavat jotain esikielellistä, pysyvää todellisuutta. Gongsun Long ja Zhuangzi yhdessä näyttävät, että tämä on mahdoton tavoite. Nimeäminen ei vastaa valmiita asioita, vaan se luo ne. Kun kutsumme jonkun "isäksi" tai "opettajaksi", rakennamme hänet siihen rooliin juuri sillä hetkellä. Identiteetti on prosessi, ei staattinen olio.
Vastauksena tähän eksistentiaaliseen epävakautta Zhuangzi tarjoaa vapauttavaa rauhaa. Perhosessa ei ole pelkoa identiteetin menetyksestä, sillä se on iloinen ja täysin läsnä omassa tilassaan ilman tarvetta todistaa olevansa perhonen. Tämä on wuwei, toimiminen ilman pakotettua kiinnittymistä. Voimme olla "isä", "ystävä" tai "ammattilainen" täysin ja aidosti juuri tuossa hetkessä, ja se riittää.
Lopulta elämän viisaus on ehkä oppia elämään prosessissa. Erottelu on välttämätön: meidän on erotettava perhonen Zhousta ja valkoinen hevonen mustasta. Mutta tämä erottelu ei tarvitse absoluuttista perustaa toimiakseen. Se toimii, koska se toimii tilanteessa, perspektiivistä käsin, väliaikaisesti. Kun heräät aamulla, olet Zhouna. Et tiedä varmasti, olitko perhonen, etkä tiedä, mitä tulossa on. Mutta voit silti olla täysin läsnä, iloinen ja vapautunut vaateesta, että peruspohjan tulisi olla kiinteä. Kyse on siitä, että hyväksymme olemuksemme väliaikaisen ja muuttuvan luonteen ja löydämme siitä jopa iloa.