Matteuksen evankeliumin ohje “älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea tekee” (Matt. 6:3) ja taolainen wúwéi-ajattelu nousevat erilaisista uskonnollis-filosofisista perinteistä, mutta niiden välillä voidaan nähdä mielenkiintoisia yhtymäkohtia. Molemmat käsittelevät toiminnan luonnetta, motiivien puhtautta ja ihmisen suhdetta omaan egoonsa. Niiden ratkaisut eivät kuitenkaan ole samat, sillä kristillinen ja taolainen maailmankuva asettavat toiminnan eri metafyysisiin kehyksiin.
Matteuksen tekstissä keskeistä on ihmisen sisäinen suuntautuminen jumalaan. Almujen antaminen on osa vanhurskasta elämää, mutta teon arvo mitataan sydämen asenteessa: sitä ei tule tehdä ihmisten katseiden vuoksi, vaan ”salassa”, jumalan nähden. Sanonta korostaa eettistä tietoisuutta, jossa hyvän teon taustalla oleva motiivi ratkaisee. Ihminen ei saa nostaa itseään teoillaan, vaan hänen tulee toimia niin luonnollisesti ja vilpittömästi, jotta hyvä työ tapahtuu vailla oman kunnian tavoittelua. Kristillinen näkökulma sitoo tämän teologiseen suhteeseen: jumala on se, joka näkee salatun ja palkitsee.
Taolaisessa wúwéi-ajattelussa hyvän toiminnan ytimessä on vaivattomuus ja luonnonmukaisuus. Wúwéi ei tarkoita tekemättömyyttä, vaan toimintaa ilman pakkoa ja egoistista ponnistelua. Daodejing kuvaa ihannetta, jossa viisas toimii kuten vesi: se hyödyttää kaikkia, mutta ei esittele hyveitään. Taolainen hyve syntyy harmonisesta suhtautumisesta Daoon, maailmankaikkeuden perusperiaatteeseen. Ihminen toimii oikein silloin, kun hän ei pyri ohjaamaan asioita omaksi edukseen, vaan antaa toiminnan virrata ilman itsetietoista yrittämistä. Tällöin myöskään hyvän teon tekijä ei omista ansioita itselleen.
Näiden kahden näkemyksen välillä on ilmeisiä yhtäläisyyksiä. Molemmat korostavat egoa vähentävää toimintaa: hyvä ei ole hyvää, jos se tehdään näyttävästi tai itsen korottamiseksi. Samoin molemmille on ominaista ajatus toiminnan ”huomaamattomuudesta”: Matteus puhuu salassa tehdystä almusta, Laozi jäljet jättämättömästä hyveestä. Hyvä teko näyttäytyy luonnollisena, jopa spontaanina, koska teko tapahtuu oikeastaan ennen kuin tekijä itse edes ehtii sitä tiedostaa.
Silti taustalla olevat perustat erottavat ne toisistaan. Matteus asettaa toiminnan teologiseen kehykseen, jossa jumalan katse tekee salatusta näkyvää. Taolaisuudessa ei ole vastaavaa suhdetta persoonalliseen jumalaan; wúwéi liittyy enemmän kosmologiseen tasapainoon kuin eettiseen tilivelvollisuuteen. Kristillinen etiikka painottaa, monella tapaa kuin kungfutselaisuus, lähimmäisenrakkautta ja moraalista velvoitetta, kun taas taolainen hyve puolestaan nousee vaivattomasta sopusoinnusta luonnon kanssa. Näin ollen Matteuksen sanoma on luonteeltaan normatiivinen, taolainen idea taas enemmän kuvaileva: se osoittaa, millaista toiminta on, kun se on sopusoinnussa Daon kanssa.
Vaikka lähtökohdat eroavat, molemmat perinteet kartoittavat ihmisen suhdetta hyvyyteen tavalla, joka kyseenalaistaa näkyvyyden ja ansion tavoittelun. Niissä korostuu hiljaisen moraalin arvo: parhaat teot ovat niitä, jotka eivät kerro itsestään. Tämän vuoksi Matteuksen opetusta voidaan pitää eettisenä sisarena taolaiselle wúwéi-ajattelulle, sillä molemmat auttavat näkemään, että joskus todellinen hyvyys tapahtuu vasta, kun tekijä itse väistyy syrjään.